Tammikuun hyytävässä viimassa vein intialaisen vieraani yleiseen saunaan. Hän kuunteli kiinnostuneena ohjeita kylpemiseen, päätyi pitämään pyyhettä ympärillään mutta seurasi avoimen uteliain mielin löylyyn. Käännekohta tapahtui vasta avannon äärellä.

Ystäväni katseli punakoina höyryäviä suomalaismiehiä jäähileiden seassa ja kysyi: ”Onko tämä totta?”

Suosikkisaunaani kuoli mies. Hän oli yli yhdeksänkymmenen ja intohimoisena kylpijänä käynyt samoissa löylyissä jo ennen syntymääni. Eräänä kauniina aamuna hän istui tovereineen lauteilla kertoen hilpeää tarinaa kun noutaja tuli. Mies vain kupsahti kesken lauseen. Saunassa oli myös lääkäri joka saattoi vain todeta ettei mitään ole tehtävissä. Vainaja nostettiin pesijänpenkille odottamaan Monosta – sitä maallisempaa noutajaa. Muiden kylpeminen jatkui hiukan hartain mielin. Tunnelmaa hämmensi hieman ulkomaalaisryhmä joka osui saunaan samaan aikaan läksiäisten kanssa; suomalaisen saunan väkevä maine sai lisää pontta.

Tämä pohjoinen kotimme on tuhansien järvien ja lähes kahden miljoonan saunan maa. Autojakin on kansallamme vain vähän enemmän kuin kylpytemppeleitä. Sauna ei siis ole lainkaan sopimaton ympäristö syntyä tai kuolla – päinvastoin.

Kalevalassa lauletaan:
”Tule nyt löylyhyn Jumala,
iso ilman lämpimähän
tekemähän terveyttä
rauhoa rakentamahan”

Sauna on siis hyvän huone. Paikka josta etsitään lepoa, rauhaa, puhtautta ja terveyttä. Se on liittynyt sukujemme käännekohtiin synnytysten, hautajaisten ja häiden kautta. Kylmässä talvessamme sauna on merkinnyt selviytymistä. Joulut ja juhannukset kruunataan kylpyseremonioin joissa perimä siirtyy sukupolvelta toiselle. Aikoinaan juhannusyö tunnettiin lemmenoston hetkenä: tietäjä tai puoskarieukko kylvetti naimattoman tyttölapsen yhdeksästä puusta tehdyllä vastalla ja valeli kolmesta lähteestä otetulla vedellä. Tehoa saatiin lisää upottamalla vihkisormus löylykiuluun.

Sauna ei silti ole suomalainen keksintö. Vastaavia virityksiä löytyy Alaskan eskimoiden historiasta, Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureista ja jopa eteläisemmistä Mayojen perinnöstä. Perusajatus on ollut kaikilla sama; lämmittää maakuoppa-asumukset kiviröykkiöillä ja tulella. Intiaanien ”hikimajat” ovat jo lähellä oman saunamme ajatusta puhdistautumisen paikkoina.

Lähimmäksi tätä kulttuurisoppaa muistan päässeeni Göteborgilaisen hotellisaunan lauteilla muusikko Alex Acunan kanssa. Olimme levyttämässä tämän perulaissyntyisen virtuoosin kanssa ja useina iltoina päädyimme yhdessä manaamaan ruotsalaisten tehotonta pellekiuasta. Alex on intiaanisukua ja tehnyt huikean taipaleen Los Angelesin kautta musiikkimaailman huipulle. Kysyin häneltä Elviksestä jonka bändissä Alex oli soittanut: mies heitti löylyä, viipyi hetken hiljaa ja totesi: ”You know Mikko – Elvis was a fine man.”

Venäläistä saunaa eli baniaa on tutkittu eniten ja sen yhtymäkohdat suomalaiseen kylpemiseen ovat ilmeiset.
Mainio yksityiskohta löytyy mm. Katariina Suuren ohjeistuksesta Pietarin yhteissaunoihin : hallitsijatar piti miesten ja naisten ilkosillaan kylpemistä sopimattomana mutta salli poikkeuksen ”taiteilijoille jotka näin halusivat parantaa luomisvoimaansa.” Artistirintama laajeni perimätiedon mukaan käskytyksellä uusiin mittasuhteisiin.

Taannoin istuin Tamminiemen saunan terassilla ja toivoin, että seinät osaisivat puhua. Kuinka monta poliittisesti ja historiallisesti ratkaisevaa keskustelua urhomme näissä löylyissä kävivätkään. Samaa olen pohtinut pankkien, järjestöjen, lähetystöjen ja yritysten pompööseissä edustussaunoissa.
Sopimusta on vaikea sinetöidä alle sadan asteen lämpötilassa.

Suomalaista saunaa ihmettelevä kansainvälinen sivusto oli tehnyt painovirheen joka osui tähän ytimeen: siellä valtakuntamme päälehti esiintyi nimellä Helsingin Saunomat.

Muutamia vuosia sitten osuin New Yorkissa hotellin avajaisjuhliin. Pilvenpiirtäjän katolle oli suomalaisin voimin pystytetty saunateltta ja paikallinen kutsuvierasjoukko pällisteli löylytettynä ja pyyhkeisiin käärittyinä Manhattanin valomerta. Yritin turhaan vakuutella, että meille tämä on aivan arkipäiväistä. Sattumalta paikalle osui myös ystäväpariskuntani joka oli päättänyt avioitua samalla katolla. Hääseremonia New Yorkin kattoterassilla vastojen loiskeessa. Eipä huono valinta.

Tärkeintä meille lienee kuitenkin saunan yksityisyys ja rauha. Muutamissa tilaisuuksissa olen pyytänyt suomalaisia kuvaamaan tilanteen jossa he kokevat olevansa aidosti totta ja onnellisia. Useimmat löytävät itsenä kesämökkiensä rantasaunoilta ja mieluiten kaukana kaikesta, vailla sähköä tai juoksevaa vettä. Unelma on siis palata ajassa taaksepäin ja pysähtyä olennaisen äärelle. Maailmaan joka olisi mahdollinen mutta johon löydämme liian harvoin.

Toisinaan huomaan mutisevani lauteilla Reinhold Niebuhrin tyyneysrukouksen kappaletta:

”Jumala suokoon minulle tyyneyttä
hyväksyä asiat joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa mitkä voin,
ja viisautta erottaa nämä toisistaan”

Teksti on toimivaa saunafilosofiaa. Toiset kirjoittavat meditaatiosta ja zeniläisestä hetken tiedostamisesta. Me menemme saunaan. Hiljaisuuden retriittinä sauna on mielestäni parhaimmillaan ja kiireessä kylpeminen on syntiä. Mutta tämä on vain itsekäs näkökulma. Naapurini opetti minulle tänään toisenlaisen katsannon. Hänen saunaremonttinsa on loppupuolella ja kohtasin miehen pihalla kaakelipino sylissään. Hän kertoi hankkineensa lauteiden alle löylynkestävät kaiuttimet: ”Latinorytmit sopivat saunaan” mies totesi ”Kunnon löylyt ja ticotico!”