Teimme ensimmäistä yhteistä albumiamme Esa Kaartamon kanssa vailla paineita. Sony Musicin Timi Laukkanen antoi Finnvox-studioon vapaat kädet. Soittaminen uusien ystävien kanssa oli yksinkertaisesti tappohauskaa.

Anssi Nykänen, Masa Maijanen, J-P Virtanen, Olli Haavisto, Jarmo Nikku, Kim Lönnholm ja Maarit Hurmerinta olivat minulle unelmaryhmää ja jokainen päivä tuntui ihmeeltä. Äänittäjä

Dan Tigerstedt oli tullut tutuksi jo aiemmin mutta aloin vasta vähitellen käsittää miten ratkaiseva hänen tyylitajunsa oli oikeassa seurassa. Lähdin karkuun kun levy julkaistiin sillä en osannut aavistaa reaktioita. Kreikkalaiselta kioskilta löysin Hesarin jossa albumi kehuttiin mutta lopulta suosion määrä yllätti totaalisesti. Levy myi platinaa ja heilautti oman maailmani toisenlaiseksi. Keikkoja oli tarjolla kalenterintäydeltä

ja palanpainikkeeksi avautumista viestimissä.

Lönnholmi oli kasvattanut harvinaisen kornit amisviikset. Päätimme soittaa ringissä akustisia kitaroita isolla ryhmällä mutta otot katkesivat yhä uudelleen katseen osuessa blondin viiksiin. Lönnholmin legendaarinen hiustenkuivaus-moshaus ja siitä seurannut pyörtyminen jalostui Keinosen kautta myöhemmin Kummeliin.

”ote kirjasta: Q – Lauluntekijän Tarina (WSOY, 2006).

Abrakadabra alkoi jo hiukan jännittää. Muusikkoryhmään liittyivät Janne Haavisto ja Pekka Lehti sekä Frank Tikka. Teimme edelleen aikataulussa mutta Kaartamon tuotannollinen ote tiukentui.
Koko juttu oli vahvassa nosteessa ja saimme kiertueelle tiedon, että albumi myi ennakkoon kultaa ja nousi suoraan listaykköseksi . Juhlimme keikkailemalla isolla bändillä, kahdella rumpalilla ja luxusroudareilla: takuumiehistönä touhusivat Ame ja Stade – roudarien kuninkaat ja makkaran ystävät.

Salmiakkikossu oli uutuus. Ame ja Stade painelivat Oulussa Alkoon ja Alepaan ja hakkasivat hetken kuluttua turkinpippureita palasiksi Scanian konekopan päällä. Murut kossupulloon, ravistus ja rohto oli valmis. Tuokion kuluttua miehet olivat kadonneet Cumuluksen yökerhoon ja bussiin jäi puoli pullollista rakeita.

”ote kirjasta: Q – Lauluntekijän Tarina (WSOY, 2006).

Teimme muutaman

biisin koeponnistuksen Studiopopissa Anssi Kelan tuottamana. Mukana olivat Pekka Gröhn ja Anssin veli Ville. Tästä tuokiosta päätyi levylle vain Ainoain-biisi.. Ainoain päätyi myöhemmin Pahat Pojat-leffaan jota en tosin koskaan nähnyt.

Jatkoimme äänityksiä Anssi Växbyn ja Seppo Helinin johdolla. Molemmat ovat bändin luottomiehiä useilta rundeilta. Sami Kuoppamäki tuli rumpuihin, Sami Saari taustalauluun ja Timo Kämäräinen yhdessä Olli Haaviston kanssa kitaroihin.
Ensimmäistä kertaa kutsuimme studioon myös puhallinsektion jossa soittivat Jukka Eskola, Juha Kortehisto ja Timo Lassy. Tällä kokoonpanolla tutuimmaksi taisi nousta Tulimaan tango.

Musta albumin läheisin lauluni on Pysy lujana nyt, jonka tein isäni kuoltua.

”ote kirjasta: Q – Lauluntekijän Tarina (WSOY, 2006).

Vetäydyimme muutamaan otteeseen Kaartamon landelle Särkisaloon tekemään demoja. Esalla on kotistudio ja tekniikka hallussa mutta olemme silti tehneet kaikki demomme leivänpaahdinta muistuttavalla kasettinauhurilla. Filosofia on ettei väline ei saa katkaista ajatusta, mutta todellisuudessa olemme vain laiskoja.
Olin kirjoittanut Aurora-laulua pitkään – kenties liiankin pitkään. Jälkeenpäin kuunneltuna se muistuttaa metaforaviidakkoa jossa ajatus peittyy liikoihin sanoihin. Silti uskoimme biisiin ja siitä tuli projektin kulmakivi. Muusikkojen ydinryhmä säilyi samana mutta kutsuin vieraaksi myös Q.Stone ajoilta tutun basisitin Abraham Laborielin joka sattui konsertoimaan suomessa session aikaan. Dan Tigerstedtin rooli oli Aurora-albumilla keskeinen. Koen, että tämä sessio oli samalla yhden aikakauden loppu: tämän hiotumpaa jälkeä emme osanneet tai halunneet enää tehdä vaikka suosiota seurasikin.

Olin jo aiemmin ystävystynyt Järvenpään Puistobluesin kautta graafikko Jouni Leskiseen. Hän on tehnyt suurimman osan levyjeni kansista upealla asenteella. Auroralle päätimme tehdä jotain uutta ja ostin romanttisen seuramatkan itselleni ja valokuvaaja Lauri Erikssonille. Matkustimme Sri Lankalle jossa vuokrasin Menika-nimisen elefantin päiväksi. Kuljimme ympäriinsä norsun kanssa ja Lauri kuvasi. Hän ehdotti myös, että olisin kuvissa ilman paitaa mutta totesi muutaman otoksen jälkeen muotikuvaajan kyynisyydellä: sun body nyt vaan ei toimi…

”ote kirjasta: Q – Lauluntekijän Tarina (WSOY, 2006).

Sopimus Sonyn kanssa oli tulossa tiensä päähän ja päätimme tehdä albumin isolla tuotannolla Esa Kaartamon kanssa. Lähdimme Petrax-studioille Hollolaan jossa olot olivat loistavat. Huippustudio majoitustiloineen ja saunoineen sijaitsee Rappulan perheen maalaistalon kauniissa pihapiirissä jossa Tiina-rouva hoiti samalla lämmöllä 4000 kanaa, kaksi lasta ja talollisen poppareita.
Osa lauluista oli syntynyt kuvausmatkoilla tehdessämme Naisia vuosituhannen partaalla-dokumenttisarjaa. Haukka ja hiljainen poika sai alkunsa Masai-heimon parissa pohjois-Tansaniassa ja Abessinian koirat Addis Abebassa Etiopiassa. Matkakokemukset ovat intensiivisiä ja purkautuvat toisinaan nopeina vetoina lauluiksi. Kotiin tuotuina niille saattaa käydä kuin Marrakeshin torilta hankitulle kirjavalle puserolle: hämärä ja loska latistaa värit ja riimit päätyvät roskikseen.

Abessinian koirat jäi elämään vaikka kyse oli parin päivän aikana hätäisesti kirjaamistani päiväkirjamerkinnöistä. Romanttisilta kuulostavat maalailut ovatkin siis faktaa. Muistan kuinka istuimme hotellihuoneen parvekkeella Sökö Kaukorannan ja Aulis Moision kanssa kuunnellen koirien haukuntaa Addis Abebassa. Pohdiskelin laulusta puuttuvaa osaa kun pimeällä tiellä juoksi yhtäkkiä alaston mies valkopukuisen naisen takaa ajamana. Ehkä kyseessä oli pikku kriisi kesken hääyön, joka tapauksessa laulu tuli valmiiksi.

Atlantiksella soittivat myös Sibelius Akatemian jousisoittajat joiden kanssa teimme myöhemmin kiertueen kahden vuosikymmenen taiteilijajuhlan kunniaksi.

Tässä levyssä ei ollut taloudellisesti järjen häivää – pelkkä singlebiisin tuotanto ylitti normaalin albumibudjetin

Oli poikkeuksellisen kylmä talvipäivä ja saimme luvan äänittää Hollolan uljaassa kivikirkossa urkuja teokseen Hymni. Ikkunoissa oli jääkukkia ja istuin tyhjässä kirkkossa kuunnellen urkuparvella huojuvan Kaartamon tunnelmointia.

”ote kirjasta: Q – Lauluntekijän Tarina (WSOY, 2006).

Ihastuin Majvikin vanhaan Jugend-linnaan Kirkkonummella. Paikka oli tyhjillään ja menossa remonttiin kun vuokrasimme sen levytyspaikaksi. Homma oli tietysti paljon hankalampaa kuin studiossa mutta uskoin löytävämme toisenlaisia työtapoja akustiselle levylle uudessa paikassa. Majoituimme Kaartamon kanssa kahteen hääsviittiin jo etukäteen kyttäilemään kummituksia.
Äänitimme pyöreässä tornissa ringissä istuen ja mahdollisimman livenä. Alunperin ajatus oli tehdä minimalistinen muutaman soittajan levy mutta mopo karkasi linnaidean myötä saman tien käsistä: kavereita alkoi pyöriä holveissa tuvan täydeltä. Kolhoosistamme tehtiin myös hämyisä tv-dokumentti.

Kokoonnuimme Majvikiin vielä session jälkeen juhlimaan 35-vuotissyntymäpäiviäni. Valokuvaaja Timo Malmi oli valmistanut salaa multivisioesityksen vaiheistani ja esitti sen yöllä linnan pihalla. Timo käytti ns. Perhosformaattia jossa kuvakollaasi heijastettiin tanssijan elossa pitämään suureen kaapuun. Muistan tämän erityisen voimakkaasti myös siksi, että Timo kuoli myöhemmin traagisesti moottoripyöräonnettomuudessa.